Masennus

Tuo nykyään melko yleinen, mutta hyvin vähän ymmärretty sairaus. Helposti vähätellään masentuneen ihmisen tuntemuksia tai oloa. Tuntuu, että masentunutta ihmistä ei täysin ymmärrä kuin sellainen ihminen, joka on tai on ollut itsekin masentunut. Helposti yritetään tsempata masentunutta sanomalla, että senkun otat itseäsi niskasta kiinni ja alat touhuamaan tai ettei se ole kuin viitsimisestä kiinni. Tällä kuitenkin usein pahennetaan masentuneen oloa, ja hän saattaa vaipua entistä syvemmälle masennukseen.
Masennus on kuitenkin kokonaisvaltainen tila ja oireet vaihtelevat masennuksen tilasta riippuen. Usein masentunut tietää kyllä, mitä hänen pitäisi tehdä tai miten pitäisi toimia. Kyse on siitä, että masentunut ei vain kykene tekemään aloitetta tai kaikki päivän energiat kuluvat jo siihen, että hän pääsee sängystä ylös ja saa tehtyä ne välttämättömimmät asiat päivän aikana. Joskus masentunut ei saa tehtyä niitäkään.

Itselläni diagnosoitiin sekaoireinen ahdistuneisuus- ja masennustila keväällä 2019. Tällöin sain pisteytyksen mukaan tulokseksi lievän masennuksen. Sama testi tehtiin minulle uudelleen pari viikkoa sitten, ja silloin pisteytyksen mukaan minulla on keskivaikea masennus. Nämä testit ja pisteytyksethän ovat suuntaa antavia, mutta se mihin itse kiinnitin huomiota siihen, että tila on huonontunut. Toki sen tiesin ilman testejäkin jo.

Oikeastaan kaikki on alkanut jo sinä aikana, kun olin lasteni isän kanssa, ihan niiden loppuvuosien aikana. Isompia kompastuskiviä/ omaan masentuneisuuteeni vaikuttavia asioista ovat olleet pilalle mennyt liitto, raiskaus, sen jälkeinen autoni renkaiden puhkomiset, tappouhkaukset ym ja nyttemmin ajoittain erittäin haastava arki, miehen sairastuminen, omat sairastumiset, taloudellinen tilanne, kotimme kohtalo jne. Silti kaikesta huonosta huolimatta olen elämässäni tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Välillä masennus yrittää ottaa kokonaan vallan ja peittää alleen kaiken hyvän olon, mutta onneksi joukossa on myös parempia päiviä.

Itselläni masennus on tosiaan nyt paljon pahempi kuin keväällä. Keväällä vaikeita päiviä oli huomattavasti vähemmän ja ne olivat lievempiä. Nyt väsyn todella nopeasti enkä työpäivän lisäksi jaksaisi tehdä mitään muuta. Välillä on olo, että en jaksaisi mennä edes töihin, mutta menen, koska on vain pakko mennä ja suoriutua työpäivästä.

Toistaiseksi olen onnistunut pitämään itseni kasassa niin, että oloni ei ihan kamalasti näy ulospäin. Tosin mieheni kyllä tietää, missä mennään, mutta hänelle minun ei ole missään vaiheessa onneksi tarvinnut esittääkkään mitään. Toisina päivinä masennus tekee minulle sen, että kiukkuan  aivan kaikille ja minulla on koko ajan ärtynyt olo. En tee sitä tahallani / kiusatakseni toisia, mutta en vain mahda sille ololle mitään. Silloin tekisi mieli käpertyä sohvan nurkkaan tai nukkua koko päivän. Yleensä tällaiset päivät päättyvät siihen, että itken illalla sängyssä miehelleni etten vain jaksa. Onneksi tähän mennessä seuraava päivä on aina ollut hieman helpompi.

Osa päivistä puolestaan ovat sellaisia, että touhuan aamusta alkaen hyperaktiivisena ympäriinsä ja sitten iltapäivällä simahdan ihan täysin enkä saa enää tehtyä yhtään mitään. Tällainen huonojen ja aktiivisten päivien vuorottelu on oikeastaan aika pelottavaa. Väliin tosin mahtuu tasaisempiakin jaksoja, mutta tällainen päivien / olotilojen vaihtelu on raskasta ja pelkään, mihin tämä lopulta johtaa. Sängyn pohjallekaan minulla ei ole varaa jäädä makaamaan, sillä sen jälkeen ylös pääsy ja liikkeelle lähteminen vaativat entistä enemmän. Minun on vain pakotettava itseni pysymään liikkeellä.

Toisinaan tuntuu kuin menisin robottina eteenpäin. Minulla on päivissä useita hetkiä / pitkiä aikoja, joista minulla ei myöhemmin ole mitään käsitystä. Lisäksi välillä on tilanteita, jolloin en ymmärrä, mitä mieheni minulle sanoo / aivoni rekisteröivät vain osan hänen sanoistaan. Se on älyttömän pelottava tilanne. Vaikka pyydän miestäni toistamaan asian useamman kerran ja sanomaan asian hitaampaa, en siltikään saa puheesta mitään tolkkua. Unohtelen ihan perus juttujakin aiempaa helpommin. Tuntuu, että aivojeni kapasiteetti ei vain yksinkertaisesti riitä. Aivan kuin ne olisi ylirasittuneet tai liian täynnä jo kaikkea.


Meidän elämä on ollut aika raskasta ja siihen on sisältynyt todella paljon vastoinkäymisiä. Toki myös hyviä hetkiä mahtuu rutkasti. Sitä vain väkisinkin alkaa miettimään, miten paljon ihminen kestää ja mitä sitten, kun romahtaa ihan täysin. Mikä on se ns. viimeinen pisara omalle sietokyvylle ja jaksamiselle. Olen luonteeltani helposti stressaantuva ihminen ja elän tunteella. Lisäksi kannan läheisistäni ja heidän voinnistaan huolta. Minulla on taipumus murhetia kaikkia mahdollisia asioita yhtäaikaa ja silloin olen yleensä umpikujassa enkä enää tiedä, mitä minun pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Onneksi olen saanut elämääni ihmisen, joka pysäyttää minut silloin ja puhuu kanssani asioista. Tällä tavoin hän saa minut jälleen kiinni nykyhetkeen ja selkeyttää ajatuksiani. Hän on minulle kultaakin arvokkaampi.

Toivoisin ihmisten kuitenkin yrittävän ymmärtää masentuneita läheisiään sen verran, että eivät kuormittaisi masentunutta puheillaan siitä, mitä tämän täytyisi tehdä tai miten masennus on vain "hyvä syy" olla tekemättä asioita. Tiedän, että masentunut ihminen kuormittaa hirvittävästi läheisiään, vaikka ei sitä tarkoita. Onneksi masennuksesta voi parantua, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, ihan kaikilta.